18. lokakuuta 2015

I love me-messut 2015


iloveme2

Noin, messuviikonloppu on ohi! Kuinkakohan monta kävijää messuilla kaikenkaikkiaan oli? Melkoinen kuhina siellä kävi jo heti perjantaina kun ovet avautuivat klo 10 (itse olin tottakai silloin heti kärppänä paikalla!)

iloveme1

Jaksoin vajaa 3h pyöriä messuilla perjantaina kavereideni kanssa. Ennenkuin lähdimme pois, oli messuilla aaaaaaaikamoinen tungos. Ja varsinkin essencen osastolla - jono ulottautui kulman taakse! Jonottamista sai kyllä näköjään harrastaa jos halusi jotain ostaa tai esim osallistua pikameikkiin/kampauksiin.

Hyviä messutarjouksia bongasin myös, ja jos olisi yhtään ylimääräistä rahaa, olisi kyllä kaikki se palanut tuolla messuilla! Kuitenkin, tällä kertaa ostokset olivat hyvin maltilliset ja ihan vaan muutaman kynsilakan ostin.

iloveme3

Poikkesimme essencen osastolla heti ensimmäiseksi. Huhujen mukaan osastolla olisi laatikoita täynnä tuotteita eurolla, jotka oli poistomyynnissä. Eli jotain aikaisempien kokoelmien kynsilakkoja, ripsareita, luomivärejä ja huulimeikkejä oli tarjolla. Ostin kolme essencen lakkaa, joista ensimmäinen vasemmalla (polka holga) oli juuri tällainen lakka eurolla. Olen etsinyt kokoelmaani sellaista kunnon oranssista kynsilakkaa, ja luulen että nyt löysin hyvän yksilön! Seuraavaksi nappasin mukaan "vuoden kynsilakkavärin", joka on aika ihana vanha roosa sävyltään. Nimi tällä lakalla on my love diary. Lopuksi vielä wonderfuel, joka näyttää pullossa duochromelta, mutta joka Rian mukaan ei kynsillä sittenkään ole duochrome - jess! En jotenkin kauheesti tykkää duochromeista... Ainiin, meinasi unohtua: essencet maksoivat normaalihintaisina 1.99€/kpl.


iloveme5

Consult Ladyn pisteeltä(edit: ei se välttämättä ollutkaan consult ladyn piste... ei hajuakaan että keneltä nämä ostin!) lähti mukaan kaksi superhalpaa China Glazen lakkaa. Hintaa oli 3.50 €/kpl. Oli melko laaja valikoimakin, yllätti positiivisesti. Kuitenkin, maltillisesti ostin ainoastaan kaksi kynsilakkaa. Vasemmalla oleva ihanan shimmerinen oranssi, Free Love, sopii tajuttoman hyvin tuleviin halloween-kynsiini ;) Sitten viereinen lakka oli valitettavasti hutiostos, koska luulin lakan olevan shimmerinen mutta olikin duochrome... Lakalla on hauska nimi (joka vaikutti ostopäätökseeni :D): Choo-choo Choose You!

iloveme6

Mitäs kaikkea te shoppailitte messuilla? Mitä mieltä olitte messuista?
Messuihinhan kuuluu myös kaikkien ilmaisnäytteiden haaliminen :D Osa osastoista jakoi bloggaajille erikseen bloggaajapusseja, jos meni kertomaan että on bloggaaja. Itse en sellaista tehnyt, mutta nappasin sitten senkin edestä näytteitä haha. Purkkaa, pastilleja, avaimenperä, suihkushampoo ja voitin yhden pika-arvonnan jossa palkintona oli Batisten minikokoinen kuivashampoo!

Ensi vuonna toivottavasti uudestaan, ja luultavasti paksumman lompakon kera haha. (siis paksu lompakko mennessä, ohut lompakko palatessa ;) )

8 kommenttia:

  1. Oliko Consult Ladylla sittenkin Chinoja? :O Mie näin vain sen virolaisen, joka möi myös Bysin lakkoja sekä jotain kosmea.
    Messuilla oli kyllä tänä vuonna enemmän porukkaa kuin viime vuonna, edellisvuonna 43 000 ja tänä vuonna noin 50 000 kävijää, ihan hillitön nousu :D

    Siulla on kyllä ollut maltilliset ostokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, mistäköhän mä noi chinat sitten ostin, olin ihan varma että se oli consult lady haha... ei siinä mitään firman nimeä tainnutkaan olla, mä vaan jotenkin oletin että se on consult lady koska sillä olo myynnissä chinaa haha

      Poista
  2. Ostit ne varmaanki beauty pro pisteeltä heillä ollu joka vuosi noita cg lakkoja ja on virolainen

    VastaaPoista
  3. Minä jäin kotiin kähisevän kurkkuni kanssa ja kattelen teidän muiden messuiluja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :( no en mäkään täysissä voimissani ollut siellä, olin just pari päivää aikasemmin saanut flunssan.. siksi en jaksanut kovin kauaa siellä pyöriä :)

      Poista
  4. Mä kävin onneksi heti perjantaina avaamisen jälkeen Essencen osastolla. Muuten olisi jäänyt ostokset tekemättä ruuhkien takia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon myös iloinen että kävin essencen osastolla heti perjantaina avaamisen jälkeen, en olisi ikinä jaksanut jonottaa niin pitkässä jonossa joka oli sitten loppuajan...

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita! Kiitos, että piristät päivääni :)