30. marraskuuta 2015

Neutral Bling

Joistakin kynsibloggaajista huomaa niiden tietyn tyylin koristella kynsiään. Miten nyt selittäisin tämän nin että ymmärtäisitte järjenjuoksuani (jota ei ole paljon, kiitos huonot yöunet)... Mutta esim, Nenan kynnet tunnistaa muodosta ja usein myös upeista käsinmaalailuista. Sitten myös esim Sissin leimailut. Eli näillä bloggaajilla on se tietty taito tehdä jotain koristelua todella hyvin ja siitä sit tunnistaa heti, että TOI ON *nimi tähän*-bloggaaja!
Joten, itse asiaan. Mietin, mikä on minulle ominaisinta kynsien koristelussa? Ainakin kotoisimmaksi tunnen itseni, kun kynsillä on jotain hempeetä lakkaa, esim nude tai violetti (mutta ei missään tapauksessa pinkki tai vaaleanpunainen, roosa!). Ja sitten yhdistän hempeän lakan mieluiten glitterin kanssa tai tekstuurilakan kanssa, ai että, silloin olen mukavuusalueellani!

neutral bling 1

Okei, nyt kun tarpeeksi pitkä ja sekava intro on kirjoitettu, mennään oikeasti siihen tärkeimpään, eli päivän kynsiin. Kun on nukkunut yöllä yhteensä 3h ja yrittää illalla keksiä jotain koristeluita, päätyy sitä helposti johonkin todella helppoon.

neutral bling 2

Pikkurilli ja etusormi saivat kaksi kerrosta Maybelline Forever Strong Pron Beige Sparkles-lakkaa. Glittereiden alle peitin saman merkin Rose Poudré-lakan. En tiedä myydäänkö näitä lakkoja enää, mutta harmi jos ei. Nämä ovat nimittäin laadultaan parhaimpia markettilakkoja mitä tiedän! Sävyt ovat myös sellaisia, että seinäruusukin uskaltaa näitä käyttää ;D Kahdella kerroksella nämä lakat peittävät täydellisesti. Tuossa vasemmanpuoleisessa (eli Beige Sparkles) lakassa on hieno shimmer. Todella tyylikkäitä, neutraaleja lakkoja.Olen nämä ostanut jo varmaan 3-4 vuotta sitten, joten luultavasti samat sävyt eivät ole enää valikoimassa. Täytyy tsekata Maybellinen hylly seuraavan Tuuri-reissun yhteydessä.

29. marraskuuta 2015

Loppuneet tuotteet: kasvojen iho

Nyt tulee paljon kasvojen ihon hoitotuotteita!

naamatuotteet1

Herbina Fresh Kosteuttava ruusuvesi. Ihana kasvovesi, joka tuoksui ihanan miedolle ruusulle. En ole mikään ruusutuoksun ylin ystävä, mutta tässä ruusu tuoksui jotenkin makealta, että oli kiva käyttää tätä tuotetta. Kosteutti hyvin, voisin ostaa uudestaan!
Sitten kaksi tuotetta, jotka ovat tulleet aikoinaan Livboxissa: Cliniderm Active Defence Sun Face Cream SPF 15 ja Dr. Hauschka Firming Mask. Näitä käytin pari kertaa monta vuotta sitten, ja sen jälkeen ne ovat vaan jääneet kaappeihin. Joten en muista käyttökokemuksesta mitään, mutta pakko heittää pois kun päiväykset ovat menneet umpeen.

naamatuotteet 2

Paljon näytteitä taas kerääntynyt. Viime jouluna availin päivittäin The Body Shopin joulukalenteriluukkuja ja yhdestä luukusta tuli Vitamin E sink-in Moisture Mask. Tästä pussista riitti muistaakseni yhteen käyttökertaan. Oli kivan tuoksuinen ja teki ihosta pehmeän. Mutta en nyt kokenut että olisi mitenkään maata mullistanut.
Vichy Aqualia Thermal Night Spa-yövoide oli hyvä. Niinkuin kaikki Vichyn tuotteissa, oli tässäkin ihanan maltillinen ja rauhoittava tuoksu.
Kaksin kappalein Dermonature kasvovoidetta. Kiva tuoksu (koivuinen?) joka kosteutti hyvin. Oli hieman tahmea, joten sai odotella tovin ennenkuin pystyi meikkipohjaa rakentamaan tämän päälle. En välttämättä ostaisi täysikokoisena.

naamatuotteet 3

Näistä kahdesta tuotteista voisi olla vähän sitä mieltä että kuuluisko nämä enemmänkin meikki-kategoriaan? No minä laitan nämä kuitenkin tähän, kun sentään kasvojen iholla on oma kategoria. Ei se niin tarkkaa ole ;)
Garnierin BB-voide sävyssä Medium. Ei luoja, tästä ei ole mitään hyvää sanottavaa! Tuli joskus Livboxin mukana vuosia sitten. Ensinnäkin, ihan liian tumma sävy jopa minulle kesällä - ja kesäisin olen superruskea (kuin kakkapökäle ahahahahahah. Oon väsynyt). Toiseksi, tämä on äärettömän öljyinen?! Naama kiilsi kuin... *tähän vertauskuva, jota en nyt keksinyt*. Ihan kauhee.
Dermosil iDeal tinted Day Cream sen sijaan oli huipputuote! Kevyesti päivettävä naamarasva, joka ei tehnyt ihosta kiiltävää. Peitti kivasti myös punoitusta. Voisin ostaa täysikokoisena!

25. marraskuuta 2015

Galaxy nails

Galaksikynnet on jo vanha juttu. Olen aina haaveillut tekeväni galaksikynnet, mutta sitten se on aina vaan jotenkin jäänyt. Nyt sain lopullisen inspiraatiolähteen Jonnalta, joka kirjoitti, että Essien Haute Tub tuo mieleen tähtitaivaan tai avaruuden. Ja minähän olin juuri ostanut Haute Tubin, joten idea oli kuin tähtiin kirjoitettu (pun intended!).

galaxy nails 2

Idea oli päässäni parempi kuin mitä lopputulos todellisuudessa sitten oli. Mutta ei se haittaa, olen ihaillut kynsiäni tänään muun muassa joogatessani! Mustat, kimaltelevat kynnet sopivat mielialaani tällä hetkellä. Tajusin taas, miten paljon tykkään mustista kynsistä.

galaxy nails 3

Näin minä tein galaksikynteni: Lakkasin alle kerroksen Essie Haute Tubia. Sitten töpöttelin epämääräisiä raitoja lakoilla. Ensimmäisen raidan töpöttelin Essie Sexy Dividella (tumma, shimmerinen lila), jonka päälle töpöttelin Orly Miss Conductia. Kaiken kruunasi vielä China Glaze Fairy Dust. Fairy Dust, joka on hologlittertopperi, yhdistettynä mustaan pohjalakkaan = match made in heaven. Oikeesti, nuo kaksi lakkaa olisivat jo riittäneet tähtitaivaan luomiseksi! Nuo lilat raidat edustavat sitten galakseja, jeij.

galaxy nails 1

23. marraskuuta 2015

Ensilumi

Perjantaina aamulla alkoi maa peittyä lumesta. Ihanaa, lunta! - oli ensimmäinen ajatukseni. Tunteja myöhemmin huomasin, että sitä lunta tosiaan tulee kuin Esterin *****stä. Ja se jatkuu ja jatkuu. Possea kattellessa sähköt menivät poikki vähän väliä. Ähh, kai se on pakko mennä nukkumaan. Heräsin klo 3 yöllä ja sähköt olivat poikki. Alkoi olla myös sen verran kylmä sisällä, joten arvelin sähköjen olleen jo ainakin tunnin poikki... Olin tunnin hereillä, makasin sängyssä ja odottelin että sähköt palaavat. Eivät tulleet takasin, nukahdin. Aamulla heräsin klo 9 ja huomasin että ei ne sähköt vieläkään ole takasin. Tässä vaiheessa alkoi suorastaan ketuttaa, koska olin jo monta viikkoa suunnitellut pikkujouluja tälle lauantaipäivälle. OPI Party-kotikutsut olisin järjestänyt meillä, esittelijäkin oli järkätty, olin leiponut ja siivonnut koko viikon. Eipä olleet sähköt vielä puolilta päivin palannut, joten ilmoitin konsulentille ja vieraille että pikkujoulut on peruttu.

ensilumikynnet2

Voitteko kuvitella miten minua ärsytti siinä vaiheessa. Edellisenä iltana olin innoissani tehnyt ensilumikynnet juhlistaakseni sitä, että maa on vihdoinkin taas valkea. Little did I know, että oltaisiin yhteensä vuorokauden ilman sähköjä! Lähdettiin evakkoon mummilaan, jossa puuhella ja saatiin pojalle ja vähän omaan napaankin ruokaa. Poika oli myös todella levoton, kai se aisti että oltiin kaikki turhautuneita ja varmasti myös pelotti pimeys. Oli aika paska lauantai, tuli niin turhautunut olo kun ei pystynyt tehdä mitään ja joutui vielä perumaan pikkujoulut, joita olin odottanut kuin kuuta nousevaa!

lumikynsilakat

Liukuväri on tehty käyttäen kolmea lakkaa: OPI I vant to be a-lone star, Dining al Frisco ja Depend nro 2043. Päälle Maxi Color-glitterlakkaa, josta ei hajuakaan minkä niminen tai numeroinen. Koko pullossa ei lue mitään viitteitä nimestä tai numerosta :'D No kuitenkin. Sitten aksenttikynsissä on Depend Rough Sparkle nro 2065. Siinä oli ne ensilumikynnet, joista loppujenlopuksi tuli vähän huonononnenkynnet.

Olen kyllä vieläkin hieman katkera kaikesta sattuneesta. Yleensä juhlat joudutaan perumaan esim sairastumisen vuoksi, mutta että SÄHKÖJEN takia?! Itse en ole ainakaan koskaan törmännyt moiseen, aikamoinen tuuri saa kyllä olla...

22. marraskuuta 2015

Loppuneet tuotteet: vartalotuotteet

Vartalotuotteet on kivoja! Mielestäni nämä tuotteet saavat tuoksua hyvälle, jotta niiden käyttö olisi mukavaa. Tuoksuttomat vartalotuotteet, esim vartalovoiteet, ovat ihan tylsiä eikä niitä "muista" (halua) käyttää.

vartalotuotteet 1

Vihdoinkin Born to Bion mangosuihkugeeli loppui! Jotenkin jättikokoinen purkki, joka ei meinannut millään loppua. Tuoksui todella hyvälle, namm raikas mango!
Tallinnasta tuliaisiksi saatu  käsintehty vartalonkuorinta, jossa tuoksuu lime ja mandariini. Todella herkullinen tuoksu! Tämä jättää ihon todella pehmeäksi, koska tuotteen sisältämä oliiviöljy kosteuttaa ihoa samalla kuin se kuorii. Tämän tuotteen jälkeen ei tarvitse erikseen laittaa vartalovoidetta. Ei edes minun, jonka iho on superkuiva suihkun jälkeen!
Vichyn Nutriextra ihoöljy oli ihan superhyvä. Tuoksui aivan mielettömän hyvälle ja kosteutti tehokkaasti. Iho jää öljyiseksi melko pitkäksi aikaa, mutta minua se ei haitannut. En ehkä käyttäisi aamulla tätä jos on kiire, mutta illalla kun ottaa rentouttavan suihkun ennen sohvalle lössähtämistä, kerkeää öljy ihan rauhassa kuivua.

vartalotuotteet 2

Neutrogena Concentrated hand cream. Ihan kaamee. En tykännyt yhtään, joten muutaman käyttökerran jälkeen sai kyllä luvan lähteä pois! En tykännyt hajusta enkä siitä, että se todellakin on _concentrated_ . Niin tahmainen voide, ettei sitä saa edes levitettyä käsiin! hyi yäk. Varmaan joo todella hyvä kosteuttaja näin talvisin, mutta en kyllä tykännyt siitä tahmaisuudesta.
La Roche-Posayn näytevoide, jota käytin käteni ihottumaan. Ei auttanut siihen, vaikka kuulemma tuo B5-vitamiini olisi hyvä ihottumalle. Ei tuoksunut miltään. Aika mitäänsanomaton?
Muutama näyte. Dermosilin Body Butter Senses oli kivan kosteuttava ja paksu. Mutta herranjestas se tuoksu... Oli ihan kiva tuoksu, mutta se tuoksu pysyi 12h iholla! Ja niiin voimakkaana, että illalla minulla oli ihan hirvee päänsärky. Olisin muuten ostanut tätä voidetta täysikokoisena, mutta liian voimakas ja pysyvä haju sai minut muuttamaan mieltäni. Dermosil Winter Body Lotion on muistaakseni viime talven kokoelmasta, mutta nyt vasta löysin sen jemmasta. Oli ihan kivan kosteuttava ja kivan tuoksuinen. Tätähän ei enää saa, joten turhat lätinät loppuu nyt :D Dermosilin Foot Balm oli paksua ja hyvän tuoksuista. Kosteutti hyvin, voisin ostaa täysikokoisena.

vartalotuotteet x

Nyt tulee ehkä joillekin "too much information", mutta jaetaan tämä ihana tieto nyt kuitenkin: loppuraskaudesta ja imetyksen aikana haisin ihan hirveelle. Siis hienhaju oli niin voimakas, ettei mikään dödö peittänyt sitä! Eikä auttanut vaikka kävin kaksi kertaa päivässä suihkussa: parin tunnin päästä haisin kuin vanha, likainen mies :''D Hormonit, gotta love hormonit. Yritin löytää toimivaa dödöä siihen kamalaan hajuun, mutta valitettavasti tämä Nivean invisible for black & white ei toiminut. Tässä on kiva tuoksu, mutta ei se hormonien aiheuttamaa yäk-hikeä estänyt.

15. marraskuuta 2015

Loppuneet tuotteet: hiustuotteet

Loppuneita tuotteita on kerääntynyt sen verran paljon tässä muutamassa kuukaudessa, joten päätin jakaa tuotteet 4 eri kategoriaan: hiustuotteet, vartalotuotteet, kasvojen ihotuotteet ja meikit.

Aloitetaan tämä "postaussarja" (joka ilmestyy nyt neljänä peräkkäisenä sunnuntaina!) hiustuotteilla.


hiustuotteet 2

XZ Tehohoito Xylitol & Hunaja kosteuttava tehohoitoaine hiuksille. Olen omistanut tämän mooonta vuotta, mutta sen käyttö aina jotenkin jää vaan... Kun minulla alkoi yhtäkkiä kutisee hiuspohja kuivuudesta (syytän Lushin palashampoota tästä :( ), aloin käyttämään tätä tehokuurina ja heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen kutina loppui! Eli rauhoittaa ja kosteuttaa hiuksia ja hiuspohjaa tosi hyvin, tykkään. Ja tuoksukin on ihana!
Dermosil Argan Oil Shampoo tuoksuu maailman ihanimmalta. Todella kosteuttava shampoo, joka tekee hiuksista superpehmeät. Harmi vaan, että sain rikkinäisen tuotteen: korkki ei toiminut. Mutta pikainen viesti asiakaspalveluun ja seuraavana päivänä sain uuden shampoon! Tässä uudessa yksilössä korkki toimii. Tämä uusi shampoo siis korkattu jo, sen verran hyvä shampoo kyseessä :) Jos joskus päättävät lopettaa tämän shampoon tuotannon, niin hamstraan näitä 10 kpl jemmaan!
Dermosililta saa aina kivoja näytteitä, ja kokeilin sitten kerran tätä Nature Birch sap Shampoo. Kivan tuoksuinen, mutta tukka oli kyllä aikamoisessa takussa tämän jälkeen. En ostaisi täysikokoisena.

hiustuotteet1

Keune Dry Shampoo oli ihan hyvä kuivashampoo. Ihan kiva tuoksu. Ei antanut hiuksille volyymia. Kuivashampoossani  toivon kuitenkin tätä ominaisuutta, koska kun hiukseni ovat rasvaiset, ovat ne myös lättänät... Poisti kyllä rasvaisuuden, mutta hiukset eivät jotenkin näyttäneet kuitenkaan puhtailta, kai juuri sen takia kun olivat ihan lässähtäneet? :D Oli myös aika hintava kuivashampoo, melkein 20 e.
Luottotuotteeni Dermosil Leave-in Spray Conditioner. Tätä tuotetta on näkynyt ennenkin täällä ja tulee luultavasti jatkossakin näkymään :''D Tekee hiuksista silkinpehmeät ja takut katoavat kuin pieru saharaan! Miinusta saa kuitenkin tuoksusta/hajusta, mutta se ei onneksi jää hiuksiin leijumaan hajupilvenä.
Moroccan oilia tuli myös käytettyä näytepullollisen. Tykkään tuotteen tuoksusta, mutta jostain syystä tämä öljy ärsyttää ihoani niskassa/kaulalla. Alkaa aina kutittaa hirveesti ja punoittamaan.

13. marraskuuta 2015

Kynsien hoitaminen

Talven tullessa on hyvä päivittää kynsienhoitorutiinit. Kylmä sää saa aikaan kuivat kädet ja lohkeilevat kynnet. Kerron teille nyt miten hoidan omia kynsiäni tähän aikaan vuodesta ja mitkä tuotteet olen todennut toimiviksi.

kynsien hoitaminen

Aloitetaan ihan perusjutusta, eli kynsilakan poistamisesta. Kannattaa talvisin ainakin käyttää mahdollisimman hellävaraista poistoainetta, mieluiten sellaista joka ei sisällä asetonia. Asetoni kuivattaa kynsiä ja kynsinauhoja, ja vaikka se onkin todella tehokas lakkojen poistamiseen, saattaa se kuivattaa kynsiä todella pahasti! Itse suosittelen essencen asetonitonta kynsilakanpoistoainetta. Vaikka tuote ei sisällä asetonia, on se kuitenkin erittäin tehokas!
Joten, kun kynsilakat ovat poistettu, on aika kuoria kynsinauhat ja kädet. Kannattaa valita jokin melko hellävarainen kuorinta-aine, ettei kuori ihoa liikaa ja näin ollen tee enemmän haittaa kuin hyötyä. Itse koen, että Dermosilin walnut-kuorintavoide on sopivan hellävarainen, mutta kuitenkin tehokas. Tekee käsistä todella pehmeät ja tuoksuu aivan törrrkeeen hyvälle!
Kuorimisen jälkeen käytän vielä kynsinauhanpoistoainetta, jotta varmasti kaikki möhnät ja töhnät on saatu putsattua pois. Tähän touhuun käytän essencen fast cuticle removeria. Annan aineen vaikuttaa suunnilleen minuutin ajan, jonka jälkeen otan appelsiinipuutikun ja alan varovaisesti rapsuttaa kuollutta ihoa irti. On todella tehokas aine, joten kannattaa käyttää vain kerran viikossa.
Kun kädet ja kynsinauhat ovat putipuhtaat, hukutan ne kynsinauhaöljyyn. Voi käyttää melkein mitä tahansa öljyä, vaikkapa ihan oliiviöljyä! Itse käytän tällä hetkellä essencen nail care peniä, joka tuoksuu miedosti aprikoosille. Levitän öljyä kynsinauhoille ja kynnelle, ja annan imeytyä rauhassa. Lopuksi vielä levitän käsiin Favoran hoitavaa käsirasvaa, joka on aivan loistava käsivoide! Minulla on todella paha ihottuma kädessä ja kun olen käyttänyt tätä, ihottumani paranee aina hetkeksi (kunnes taas lotraan vedellä enkä kerkeä rasvata käsiä...). Vaikka muuten suosin hajusteellisia käsirasvoja, niin tällä hetkellä en pysty sellaisia käyttää ihottuman takia. Hajusteelliset käsirasvat kirvelee, mutta tämä Favoran käsivoide ei kirvele iholla ollenkaan.

Eli tuossa oli lyhyesti kerrottuna koko kynsienhoitorutiinini, jonka teen kerran viikossa. Mitä muuta kannattaa vielä päivittäin muistaa tehdä? Juoda vettä, syödä monivitamiineja ja rasvailla ja öljytä ahkerasti. Toivottavasti muistin tässä nyt kaiken oleellisen, jos teillä on vielä jotain vinkkejä niin kertokaa kommenttiboksissa! :)

11. marraskuuta 2015

Essie Haute Tub

Ohh, miten kaunis lakka! Essie Haute Tub on täydellinen syyslakka, joka sopii hyvin tähän ankeaan syyssäähän. Ja koska ankea syyssää = huono valo = epäoikeudenmukaiset kuvat.

essie haute tub 3

Haute Tub on yhtä musta kuin sieluni (muahaha), jossa kuitenkin hitusen violettia shimmeriä. Koska tänään päivällä oli sen verran harmaata, ei shimmeri oikein päässyt oikeuksiinsa edes kynsillä :( Harmittavaa, mutta tämähän tarkoittaa vain sitä, että lakka pääsee mahdollisimman nopeasti uudestaan kynsille, jotta se voi todistaa kauneutensa ;)

essie haute tub 2
Yhdistin Haute Tubin MILV-kokokynnensiirtokuviin. Nämä siirtokuvat ovat todella syksyiset! Ihania oransseja lehtiä ja sinisiä kukkia. Oikein onnistunut kombo, vaikka kuvat ovat melko surkeat. Kamerani temppuili näitä kuvia ottaessani: ei tahtonut kohdentaa oikeaan kohtaan, todella tärähtäneitä kuvia ja blaah, mitäs kaikkea muuta. Kaksi julkaisukelpoista kuvaa kuitenkin löysin seasta - sentään jotain näytettävää teille!

8. marraskuuta 2015

Pidemmät kynnet, parempi mieli

Verrattuna viime postauksen kynsiini, ovat kynteni saaneet kivasti lisäpituutta! Pidin muutaman päivän vapaata kynsienlakkailusta, koska nysäkynnet eivät ollenkaan inspiroineet minua. Nyt kun ovat saaneet hieman lisää pituutta, olen intoa täynnä lakkailemassa!

höyhenkynnet1

Okeeeeeeei, ei mitkään maailman mielikuvituksellisimmat kynnet, mutta kuitenkin. Tykkään! Valitut värit ovat kivoja ja höyhenien keltarusehtava väri soppii nii hyvin!

höyhenkynnet2

Aluksi ehkä hieman ihmettelin siirtokuvavalintaani. Höyheniä syksyllä?! Eikö höyhenet liitetä yleensä pääsiäiseen?!?? Mutta ihme ja kumma, tämä väriskaala vaan huutaa syksyä mielestäni. Joten ovat syyskynnet, sanoi kuka tahansa mitä (ja ei, en ole kysynyt mieheni mielipidettä, koska hän tottakai lyttäisi koko syyskynsijutun heti).

höyhenynnet3

Näitä kynsiä tehdessäni tajusin yhden asian. Tarvitsen paremman hopeisen tekstuurilakan! Tämä essencen be my lucky star on ihan kiva, mutta: 1) se ei peitä yksinään edes miljoonalla kerroksella 2) sen pinta ei ole tarpeeksi karhea 3) siinä ei ole tarpeeksi isoja glittereitä. Olen muistaakseni nähnyt OPIlla jonkun ihanan hopeisen tekstuurilakan, mutta en millään muista että minkä niminen. Voitteko auttaa? Mitä hopeisia tekstuurilakkoja suosittelette?

kynsilakt


Höyhensiirtokuvien alla on kaksi kerrosta OPI Cement the Deal-lakkaa. Ihana creme! Tykkään todella paljon tästä. Eka kerros hieman raidottuu, mutta toinen kerros pelastaa tilanteen ja lopputulos on bueno. Laitoin essence be my lucky star-tekstuurilakan alle Oriflamen Silver-lakkaa. Done!

3. marraskuuta 2015

En tykkää nysäkynsistä

Tai siis. Joillekin lyhyet kynnet sopivat, joillekin ei. Omat kynteni näyttävät paremmilta hieman pidempinä, tai ainakin näin omasta mielestäni. Lyhyet kynnet korostavat sormieni lyhyyttä ja pulleutta, ihan  kuin jotkut nakkisormet :'D En tykkää.

nysät1

Pitkille kynsille voi myös tehdä elegantit koristelut, toisin kuin lyhyille. En tiedä miksi olen vahvasti tätä mieltä, mutta... Aina kun minulla on lyhyet kynnet, alan leikkimään lapsellisilla koristeluilla (esim maalaan pöllöjä/pingviinejä). Sitten taas kun on pidemmät kynnet, tykkään tehdä yksinkertaiset, elegantit ja naisellisemmat kynnet (esimerkiksi tekstuuriliuku).


nysät2

Mutta niin, puhutaanpas muutama sananen tämänhetkisistä lakkauksista. Pikkurillissä ja etusormessa on essencen wonderfuel, joka peitti kahdella vaivattomalla kerroksella. Koostumukseltaan lakka oli ohuempaa kuin muut kokeilemani kokoelman lakat, mutta ei millään tavalla huono koostumukseltaan kuitenkaan. Kaunis shimmer, tykkään todella paljon! Muissa kynsissä on wannabe-zigzag juttua. Aluksi ideana oli tehdä korsetit, mutta tajusin, että tuo vaalea välikaistale oli piiiikkasen liian kapea. Eli aloitin kuitenkin lakkaamalla essien muchi,muchilla (2 kerrosta). Sitten vapaalla kädellä vetelin sivuille ohuet palkit Zoya Lotus-lakalla. Tosi kaunis lakka! Ostin tämän lauantaina Miljalta, kun kävin hänen luonaan shoppailemassa ;) Offtopic: mukaan tarttui halvalla myös muutama decal-arkki :D Noni, ja sitten mustalla Dependin Art Linerilla viivat ja nuo ihme zigzagjutut. Ei vaikeat tehdä, mutta ei näissä nyt mitään erikoista tai jännää ole.

1. marraskuuta 2015

Kuorintasukat by Dermosil

Ughh, en tiedä mitään ällöttävämpää kuin rumat jalat. Minulla taitaa olla jonkinsortin jalkafobia, koska en pysty melkein koskemaan edes omiin jalkoihini :'D Tässä postauksessa ei siis nähdä kauheita jalkakuvia, mutta tekstin muodossa saatte tietää, miten Dermosilin kuorintasukat toimivat.

exfoliaiting socks1

Kuorintasukkia löytyy kertakäyttöpakkauksissa monelta eri merkiltä. Itse kokeilin ensimmäistä kertaa Dermosilin kuorintasukkia, koska maksoivat ainoastaan 12.90 €. Muut näkemäni kuorintasukat ovat olleet paljon kalliimmat.

exfoliating socks 2

Omat jalkani ovat (tai siis olivat ;) ) järkyttävän kuivat. Kantapäät kuin korput - hyi. Teen jalkakylvyn varmaan parin kuukauden välein, ja hyvällä tuurilla muistan pari kertaa kuukaudessa rasvata jalkani. Ei hyvä, ei hyvä. Kuitenkin, lähdin liikkeelle siitä, että poistin lakkaukset varpaankynsistä ja pesin jalat. Sitten laitoin jalkaani nuo jättikokoiset sukkapussit, joiden sisällä oli geeliä. Pakkauksen mukana tuli pienet teippipalat, joilla suljin jalkani geelipusseihin. Alkoi 90 minuutin röhnöttäminen sohvalla OCn Täydellisiä naisia katsoessa.

exfoliating socks 3

Sukat ovat one size, ja luulisi noiden sopivan jättiläisillekin... Laitoin päälle vielä normisukat, jotta geeli oikein muhisi kunnolla. 90 minuutin jälkeen huuhtelin jalat. Geeli ei tuntunut iholla epämiellyttävältä tai oikeastaan miltään, ei siis sattunut tai kirvellyt tms.
Ja se kaikkein "ihanin" osuus alkoi 5 päivän jälkeen: kuolleen ihosolukon irtominen. Siis hyi h***tti, sänky ja matto oli ihan täynnä kuollutta ihoa jos oli hetkenkin ilman sukkia... Tätä kesti vajaa viikon, ja oli onneksi kivutonta. Vaikeinta tässä oli se, että ei saanut repiä ihoa irti. Jouduin kokoajan hillitsemään itseäni repimästä isoja ihopaloja irti, hahhah.

Ja mitä sitten viikon jälkeen tapahtui? Ihme ja kumma, jalat ovat kuin uudestisyntyneet. Ei merkkiäkään kuivista korppukantapäistä! Nyt täytyy vaan muistaa ylläpitää jalkojen kuntoa, eli rasvailla ahkerammin ja tehdä jalkakylpyjä useammin. Olin aluksi melko skeptinen kuorintasukkien suhteen, mutta tämä keksintö osoittautuikin aivan mahtavaksi! Ja plussaa halvasta hinnasta - säästää ison summan rahaa kun ei tarvitse oikeassa jalkahoidossa käydä.

***********

Huomioitava ennen käyttöä! Ei sovi raskaanaoleville. Diabeetikoiden suositellaan keskustelevan ensin lääkärin kanssa. Ainoastaan tarkoitettu aikuisten käyttöön. Herkkäihoisille ei suositella tätä tuotetta. Tuotetta ei saa käyttää jos on jalassa avohaavoja, kynsisieni tai olet allerginen jollekin ainesosalle, jota tuote sisältää.