Lauantaina kävimme Miman kanssa Tampereella shoppailemassa. 7 tuntia olimme Tampereella, kävimme syömässä sushia, kävimme kahvilla, ja tottakai käytiin kaikki meikkikaupat läpi. Oli niiiin kiva päivä! Parasta on kyllä käydä shoppailemassa sellaisen henkilön kanssa, joka on myös ihan meikkihullu :)
Ensimmäiset meikkiostokseni tein Sokoksessa. Sinne meni melkein 90 €, byebye rahat!

Kuten olen jo mooooonta kertaa sanonut, lempparishampooni on Maria Nilan Repair-sarjan shampoo. Just viime viikolla tajusin, että shampoo on loppumassa ja onneksi sitä löytyi Sokokselta! Ostimme Miman kanssa molemat tuon aktiivihiilihammastahnan, jännittää kyllä testata että toimiiko.
Ostin ensimmäisen Urban Decay -tuotteeni! Shapeshifter:

Sopivankokoinen paletti, jossa on sekä voidemaisia että puuterisia korostus- ja varjostustuotteita. Olen niin innoissani tästä!

Tavoitteenani tänä vuonna on saada ihoni parempaan kuntoon. Sen takia olenkin viime aikoina haalinut erilaisia kasvonaamioita, saa nähdä mitä ihoni ajattelee ideasta. The Body Shopissa oli loistava tarjous tästä lahjapakkauksesta, jossa sai kaksi kasvonaamiota hintaan 38.50 €. (normihinta per tuote 29 € muistaakseni)
Kicksissä pyörimme myös hyvän tovin, siellä oli tosi mukava myyjä, joka auttoi ja opasti mielellään.

Nyt kun alan käyttämään paljon erilaisia kasvonaamioita, niin oli ihan hyvä idea ostaa oma spaatteli niille tuotteille. Se ei montaa euroa maksanut. Haluaisin löytää jonkun todella hyvän primerin, ja ostin testiin minikokoisen Smashboxin paljon kehuttua Photo finish -primeria.
Kasvonaamioista puheen ollen, ostinpa paljon kehutun jorgObén Peel off maskin. Toivottavasti tällä lähtisi kaikki mustapäät!
Sain kaveriltani joululahjaksi 35 euron lahjakortin Cesarsshopille. Pari tuntia myöhemmin olinkin jo tehnyt tilauksen ja tilasin itselleni seuraavat kolme kynsilakkaa, joista kahta olen jo kokeillut ja ottanut swatch-kuvat:


Picture pOlish Wine. Hyvin tumma lakka, josta oli ihan mahdoton ottaa kuvia. Mutta NIIN kaunis kynsillä! Tuttua, hyvää PP-laatua.

Nouveau on myös hyvää PP-laatua, ja kynsille olisi periaatteessa riittänyt yksi kerros. Vanhasta tottumuksesta laitan kuitenkin aina kaksi kerrosta, just to be sure.

Pitkästä aikaa ostin taas A-englandin kynsilakan, Crown of Thistles. Tämähän on jo vanha, monta vuotta sitten, julkaistu kynsilakka ja siitä asti se on ollut ostoslistallani. Ja nyt vasta sain sen ostettua. Mutta en malta odottaa, että pääsen kokeilemaan tätä, tämä on niin minun värinen!

Sain äidiltäni ja isoäidiltäni yhteisen kosmetiikkajoululahjan. He kävivät marraskuussa Kööpenhaminassa ja kysyivät, mitä toivon tuliaisiksi. Ei mennyt montaa minuuttia kun laitoin äidille viestin neljästä kosmetiikkatuotteesta, jotka olisivat saatavilla Kööpenhaminan Sephorasta. Ja sain ne kaikki joululahjaksi, omg!

Olen halunnut kokeilla Too facedin tuotteita, ja tämä Hangover- setting spray on ollut jokaisen Youtubettajan meikkikokoelmassa, joten oli tosi jännä saada tämä omaksi! Tämä tuoksuu ihanasti kokokselle.
En ole aikaisemmin kokeillut mitään setting powdereita, joten Kat von D:n Lock it -powder on myös ensimmäinen laatuaan kokoelmassani. Lisäksi tarvitsin tottakai asiaan kuuluvan siveltimen, eli Kat von D sivellin nro 20.
Olen niin myöhässä tästä Modern renaissance -junasta, mutta nyt vihdoin sain sen... Ja herranjumala miten upea ja monipuolinen paletti tämä on!

Saatuani tämän luomiväripaletin, en ole käyttänyt yhtäkään muuta luomiväriä kokoelmastani... Tämä on niin jännä ja monipuolinen paletti, tällä saa tehtyä niin erilaisia silmämeikkejä! Olen kokeillut kaikkia muita sävyjä paitsi Vermeer ja Love Letter. Luomivärit ovat pigmenttisiä ja häivyttyvät helposti, unelmapaletti!
Tein työkaverini kanssa minitilauksen Dermosilille, kun dermolla alkoi joulualet ja saimme halvalla muutaman tuotteen Outletista.

Kolme pientä tuoksua, kosteuttava puolukkakasvonaamio (kun minähän en ole tarpeeksi kasvonaamioita viimeaikoina ostanut :D) ja meikkisiveltimien puhdistussieni.
Huhhuh! En muista milloin viimeksi olen kirjoittanut näin pitkän postauksen ja milloin olisin viimeksi editoinut näin monta kuvaa... :) Tätä postausta tein parin tunnin ajan, eli koko sen ajan mitä poikani nukkui päikkäreitä haha.
Haluaisitteko jostain tuotteesta oman postauksensa tuotearvostelujen kera?