Olen jouluihminen ja jouluisin minulla on yleensä koko joulukuu sellainen lämmin ja innostunut olo. Ajattelin, että nyt ensimmäinen joulu oikeana perheenä muksun kanssa tuntuisi jotenkin todella erilaiselta ja erityisemmältä. Mutta kuinkas kävikään: minulla ei ole ollenkaan joulufiilistä! :< Joulukuu meni niin nopeasti, en omistanut edes joulukalenteria (paitsi 2 suklaakalenteria, jotka ahmin jo marraskuussa). Lisäksi se, että sataa vettä eikä lunta... aika syvältä.
Yritän tässä jouluaattoa varten saada joulutunnelmaa. Auttaiskohan tällainen jouluaakkoset-haaste? Haaste napattu
Jonnan blogista.
A - Asu
Jouluisin tykkään panostaa jouluiseen asuun. Yleensä jotain punaista laitan päälleni, samoiten silmämeikki on saanut monena vuonna värikseen kultaisen ja punaisen. Kyllä jouluaattona täytyy olla vähän pynttäytynyt!
B - Bataattilaatikko
Ruokablogeissa ja muutenkin reseptiartikkeleissa on ollut viime aikoina puhetta bataattilaatikosta. Itse en jouluna syö mitään laatikoita, mutta viime aikoina olen tykästynyt bataattiin. Bataattilaatikosta voisi tulla joku jouluruokaperinne jos se hyvältä maistuisi!
C - Coca-Cola tv-mainokset
Oih, pienenä tykkäsin niin Coca-Colan joulumainoksista. Tänä vuonna en ole nähnyt telkkarissa kyseisen brändin joulumainosta?!
D - Dermoshop
Tilaan aina äidilleni ja molemmille isoäideilleni Dermoshopista joululahjat. Dermosilillä on tosi kivoja limited edition joulutuotteita. Yleensä ostan suihkugeelejä, käsirasvoja tai muita rasvoja. Näitä lahjoja arvostetaan meidän suvussa!
E - Ensilumi
Olisipa maagista, jos ensilumi tulisi jouluaattona - vähän niinkuin joululahjana suomalaisille! Ensilumi tuli jo marraskuussa ja tänä jouluna Suomi viettää suurimmaksi osaksi mustaa joulua - nyyh!
F - Fazerin suklaarasiat
ohmggggg me syödään jouluna ties kuinka monta rasiallista Fazerin suklaita! Viime vuonna saatiin yhteensä miehen kanssa varmaan 10 suklaarasiaa. Ei mennyt kyllä kovinkaan monta viikkoa että kaikki oli syöty... Oikeastaan aloitetaan jo ennen jouluaattoa joulusuklaiden syöminen: ostetaan halvalla Tuurista suklaarasioita ja mussutetaan muutama rasiallinen jo hyvissä ajoin...
G - Glögi
En ole vielä tänä vuonna edes juonut glögiä - kääk! Glögin juomisen aloitan yleensä heti ensimmäisenä adventtina. Viime vuonna, kun olin viimeisilläni raskaana, glögi aiheutti ihan hirveen närästyksen. Kuitenkin sitä oli pakko juoda haha. En tiedä sainko siitä jotain traumoja, koska tällä hetkellä ei edes tee mieli glögiä vaikka rakastankin glögiä!
H - Hedelmäkakku
Tai kai sen virallinen nimi on englantilainen hedelmäkakku? Äidin tekemän hedelmäkakku on maailman parasta. Syön sitä jouluna ihan liikaa, mutta se nyt vaan kuuluu hyvään jouluun haha.
I - Istua (ruokapöydässä)
Jouluaattona vietetään eniten aikaa ruokapöydän äärellä. Ensin joululounas, joka kestää 1-2 h. Sitten pieni lepotauko, sitten joulukahvit, taas sen 1-2 h. Illemmalla istutaan vaan ja jutellaan pöydän ääressä.
J - Joulupukki
Moneen vuoteen meillä ei ole käynyt pukkia jouluaattona, mutta nyt kun on pojan ensimmäinen joulu, halusimme pukin paikalle. Vaikkakin poika on vasta 10kk eikä ymmärrä tai muista tilanteesta mitään - taitaa se olla tärkeämpi asia meille vanhemmille. Saamme ihanat kuvat pojasta joulupukin sylissä awws!
K - Kinkku
Ollaan lihansyöjiä koko perhe ja joulukinkku on kyllä todellista herkkua meille. Olemme miehen kanssa jo syöneet melkein kokonaisen joulukinkun haha. Pakastin osan kinkusta ja teen joulun jälkeen sitten joskus kinkkukastiketta ja pizzaa lopulla kinkulla. Nam.
L - Luumukiisseli
Äiti tekee sellaista tosi hyvää luumukiisseliä, jota syödään jälkkäriksi kermavaahdon kera. Ääääääää oispa jo jouluaatto - en malta odottaa kaikkia näitä herkkuja!
M - Manteli
Muistan kun olin tarhassa ja löysin puurostani mantelin! Voitin värityskirjan. Oh those memories!
N - Närästys
Viime joulu oli kyllä pelkkää närästystä urgh. Närästystä tuli kinkusta, glögistä, joulutortuista ja no, melkein kaikesta mitä söin ylipäätään.
O - Onnellinen
On jännä tunne herätä aina jouluaattona ja olla automaattisesti niin onnellisen oloinen. Facebookkia ja Instagramia selatessa lukee satoja jouluntoivotuksia, kauniita kuvia ja hyvää mieltä. Ihanaa.
P - Perhe
Joulu tarkoittaa minulle perhejuhlaa. On ikävää miettiä sellaisia, joille joulu on kauheeta aikaa, yksinäistä ja voi jopa tuoda pahoja muistoja mieleen. Itse voin kuitenkin olla kiitollinen perheestäni ja sukulaisistani, joiden kanssa viettää ihana joulu.
Q - Quizzes
Jouluna pelataan paljon lautapelejä ja muitakin pelejä. Tietokilpailujakin pidetään joskus.
R - Riisipuuro isovanhempien luona
Vielä kun asuin lähellä vanhempiani ja isovanhempiani, jouluaattona oli riisipuuro isovanhempieni luona klo 8.30. Radiossa soi joululaulut ja telkkarista tuli Joulupukin Kuumalinja. Nyt asumme liian kaukana isovanhemmistani, joten jää jouluaaton riisipuurot väliin....
S - Selvinpäin
Meidän joulunviettoon ei kuulu alkoholin liikakäyttö. Lasillinen ruoan kanssa on ok sekä kotikalja käy.
T - Tuuri
Joululahjat käydään aina ostamassa Tuurin Kyläkaupasta. Siellä on monipuolinen valikoima ja löytyy varmasti jokaiselle sukulaiselle jotakin.
U - Uusivuosi
Jouluna sitä alkaa jo miettiä tulevaa vuotta. Ja aina päivitellään, että mitenkä nopeasti tämä vuosi menikään taas! On se jännä, kun tuntuu että vuosi vuodelta aika menee nopeammin.
V - Valkoinen joulu
Toivoisin valkoista joulua Etelä- Suomeen.
W - We Wish You a Merry Christmas
Kaamee laulu, joka aina jää päähän soimaan argh.
X - xoxo
Pusuja ja haleja kaikille!
Y - Yö
Kaikki menevät hyvillä mielin nukkumaan ihanan päivän jälkeen.
Z - Zetaaminen
Natinati. Nukkukaa jouluyönä hyvin.
Å - Åland
Ahvenanmaa kun tuntuu olevan niin idyllinen paikka - minkälainen joulufiilis siellä mahtaa olla?! Olisi kiva kokea.
Ä - Ähky
Tarviiko tarkemmin selittää? Varmasti tuttu monelle :D
Ö - Örgh
Varmaan viimeinen sana ennenkuin nukahdan masu täynnä haha.
Onko teillä joulufiilis? Miten tulette viettämään joulunne? :)