Beatrixin tekstuuripinta ei ole kovin karhea. Seassa on kuitenkin ihan hirveesti kultahippusia, jotka kimmeltää niin kauniisti! Toki tätä lakkaa voisi käyttää kesäisin ja vaikkapa keväälläkin, mutta jotenkin minulle tämä on niin "true halloween nail polish", että en vaan osaa yhdistää sitä mihinkään muuhun. Sama ongelma on punaisten lakkojen kanssa: en osaa lakata punaisilla kynsilakoilla muuta kuin jouluisin.
Nyt tulee kauheimmat halloween-kynnet ever, mutta menkööt.
Kiva idea yrittää tunkea isoja MILV-siirtokuvia nysäkynsille (Y) Hyvin ajateltu siinä, Daniela. Pointsit sulle, urpo.
Siis katsokaa nyt tuota kissa-parkaa! Siltä jäi häntä pois kun ei mahtunut kynnelle :D Kurpitsakin on ihan menettänyt muotonsa ja toivonsa - niin minäkin (hehheh).
Näissä milvin siirtokuvissa ärsyttää kyllä iso koko. Minulla on todella kapeat kynnet, eikä aina kovin pitkätkään. Eli periaatteessa pystyn käyttämään näitä decaleita vain silloin, kun on superpitkät kynnet. Ja tottakai sattui juuri niin, että kerran vuodessa halloweenin aikana on nysät - huoh.
Decalit olen saanut testiin Cesarsshopista. Nämä siirtokuvat ovat kyllä laadukkaita, mutta ihan järkyttävän isokokoiset! Mille lapiokynsille nämä on suunniteltu? Katsokaa noita kuvia ihan vasemmalla, menisivät jopa mieheni ukkovarpaille! (Tästähän tulikin idea... Mitä jos me vähän kokeiltais miehen ukkovarpaille noita... )
Kivat kynnethän nää on. Mulla on tosi pienet kynnet ja paikoin pakkaa ärsyttämään kun kaikki kuviot on niin jättejä.
VastaaPoistaKiitos :) No kyllä ärsyttää ja harmittaa, koska jotkut kuviot ovat tosi hienoja mutta sitten niitä ei pysty käyttää kokonaisina kapeilla/lyhyillä kynsillä...
PoistaMun mielestä tosi nätti Halloween-lakkaus! Ja vitsit miten nätti tuo Beatrix onkaan ♥
VastaaPoistaNuo decalit on kyllä vähän turhan isoja, omiinkin näppeihin liian leveitä :/ Onneksi niillä on myös niitä decaleita, jotka on koko arkki yhtä isoa kuviota ja voi leikellä omille kynsille sopivia :)
Kiitos :)
PoistaSellasia arkkeja voisin kokeilla seuraavaksi mutta siinäkin saa varmaan olla aika tarkkana miten leikkaa yms :)