3. marraskuuta 2015

En tykkää nysäkynsistä

Tai siis. Joillekin lyhyet kynnet sopivat, joillekin ei. Omat kynteni näyttävät paremmilta hieman pidempinä, tai ainakin näin omasta mielestäni. Lyhyet kynnet korostavat sormieni lyhyyttä ja pulleutta, ihan  kuin jotkut nakkisormet :'D En tykkää.

nysät1

Pitkille kynsille voi myös tehdä elegantit koristelut, toisin kuin lyhyille. En tiedä miksi olen vahvasti tätä mieltä, mutta... Aina kun minulla on lyhyet kynnet, alan leikkimään lapsellisilla koristeluilla (esim maalaan pöllöjä/pingviinejä). Sitten taas kun on pidemmät kynnet, tykkään tehdä yksinkertaiset, elegantit ja naisellisemmat kynnet (esimerkiksi tekstuuriliuku).


nysät2

Mutta niin, puhutaanpas muutama sananen tämänhetkisistä lakkauksista. Pikkurillissä ja etusormessa on essencen wonderfuel, joka peitti kahdella vaivattomalla kerroksella. Koostumukseltaan lakka oli ohuempaa kuin muut kokeilemani kokoelman lakat, mutta ei millään tavalla huono koostumukseltaan kuitenkaan. Kaunis shimmer, tykkään todella paljon! Muissa kynsissä on wannabe-zigzag juttua. Aluksi ideana oli tehdä korsetit, mutta tajusin, että tuo vaalea välikaistale oli piiiikkasen liian kapea. Eli aloitin kuitenkin lakkaamalla essien muchi,muchilla (2 kerrosta). Sitten vapaalla kädellä vetelin sivuille ohuet palkit Zoya Lotus-lakalla. Tosi kaunis lakka! Ostin tämän lauantaina Miljalta, kun kävin hänen luonaan shoppailemassa ;) Offtopic: mukaan tarttui halvalla myös muutama decal-arkki :D Noni, ja sitten mustalla Dependin Art Linerilla viivat ja nuo ihme zigzagjutut. Ei vaikeat tehdä, mutta ei näissä nyt mitään erikoista tai jännää ole.

6 kommenttia:

  1. Höh, musta sun sormet on nätit noillakin kynsillä. :) On ainakin kuvassa lyhyemmät kuin yleensä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) mutta esim sulle lyhyet kynnet sopii ja ne on tosi siistin näköiset, omalla kohdallani näytän vaan +50kg hahahah

      Poista
  2. Mä taas tykkään mun töpöistä, kun kynnet venahtavat mulla pitkiksi niin joka ainut kerta vetäsen ne ihan lyhyiksi ja sit mulla on taas kivaa :D Tosin ne kasvaa ihan suhisten joten kohta taas saa pätkästä! Kivat koristelut oot tehnyt ja toivotaan että sullakin on sitten pian mieleisesi pituus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulle lyhyemmät kynnet sopivat tosi hyvin! :)
      Onneksi mun ei kauaa tarvitse itkeä mun nysiä, minunkin kynnet kasvavat aika nopeasti :) ellei ne sitten päätä katketa TAAS... ja tottakai kun nyt sanoin että "haahhhaaaaaaaaaaaa kasvaapas ne nopeasti" niin I bet, ei ne kasva varmaan milliäkään :'D

      Poista
  3. Nättihän tämä lakkaus on :) ♥ Sulla muuten kasvaa kynnet hurjaa vauhtia, saatan olla ihan pikkuisen kade! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo oon huomannut myös että kasvaa aikamoisella tahdilla! :D kiitos :)

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita! Kiitos, että piristät päivääni :)