13. huhtikuuta 2017

Keltaiset pääsiäiskynnet

Visioni näistä kynsistä oli piiiikkase erilaisempi ku mitä lopputulos toi mukanaan.. Mutta kyllä näistä ihan kivat tuli, vaikka eivät menneet niinkuin alkuperäinen visio toivoi.

3

Omistan näköjään aika paljon erisävyisiä keltaisia kynsilakkoja. Halusin sitten yhdistää kaikki keltaiset kynsilakat keskenään. Ja AHAA! tsitsiinnngggg dry brush -tekniikkaahan en ole pitkään aikaan toteuttanut. Oletin, että erisävyiset keltaiset erottuvat toisistaan kynnellä. No tota.. Ei ne nyt hirveesti erotu, varsinkaan kun laittoi mattapäällyslakkaa. Se niinku silotti kaikki pienetkin sävyerot haha.

1

Pohjalakkana toimi vaalein sävy, eli Rimmelin Lemon Drop. Tämä on jo monta vuotta vanha kynsilakka, taisin ostaa sen vuonna 2011 jos en väärin muista. Tämä oli ensimmäinen 'hajustettu' kynsilakka jonka ostin. 6 vuoden jälkeen tuoksua on enää pikkasen vaan jäljellä, mutta ei ainakaan haise vahvasti kynsilakalle.
Pohjalakan kuivuttua aloin vetelemään 'kuivalla' siveltimellä muita sävyjä.

2

Aksenttikynnet on tehty tekstuuriliukumenetelmällä. Nämä kaksi sävyä onneksi erottuvat toisistaan haha.

Mitäs pääsiäissuunnitelmia teillä on? Itse vietän poikani kanssa pääsiäisen pk-seudulla vanhempieni luona. Shoppailua, rentoutumista ja hyvää ruokaa odotellessa :)

6 kommenttia:

  1. Ihanan pirteät. Taidan löhötä vaan kotona ja syödä suklaamunia, sen verran kevätväsymys iskenyt päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ voi ei, no mutta hyvä välillä vaan ottaa rennosti ja ladata akkuja ♡

      Poista
  2. Tiput! Ihanasti otetut kuvat >:D En saanut päätettyä mitä tekisin kynsille niin päätin vetää kaikki kynnet eri värillä :'D

    Ihanaa pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos kehuista!!
      Mullakin kävi mielessä käyttää vaan kaikkia mahdollisia pääsiäissävyjä, mutta noh... käytin kaikki mahdolliset keltaiset sävyt sittenkin :P

      Poista
  3. Keltsukynnet on aina kivat! Nämäkin niin aurinkoiset ❤❤

    Mukavaa pääsiäistä Daniela! :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita! Kiitos, että piristät päivääni :)