18. huhtikuuta 2017

Hauskat delfiinikynnet

Pääsiäiskynnet antoivat sen verran paljon inspistä vähän 'hauskempiin' ja 'leikittelevimpiin' kynsiin. Kaivoin laatikosta esille pitkästä aikaa delfiini-siirtokuvat. Viime käyttökerrasta taitaa olla muutama vuosi.

4

Tarviiko erikseen mainita, että olen todella tyytyväinen lopputulokseen? Kerrankin jokin koristelu meni paremmin kuin mitä visio antoi toivoa haha. Tässä on sopivasti kaikkea jännää, on glitteriä, on kivoja sävyjä jotka sopivat yhteen, on tekstuurilakkaa aksenttikynsissä. Oikeastaan kaikki ainekset onnistumiseen.

1

Delfiinikynsien pohjana on liukuväri toteutettuna kolmella eri sävyllä. Muistaako kukaan vuosien takaa näitä laadukkaita Wet n wild -lakkoja? Minulla on aika monta eri sävyä näistä, osan olen myös myynyt/antanut eteenpäin. Kaikissa kolmessa lakassa on shimmeriä, minkä takia ne sitten sopivat erinomaisesti yhteen liukuvärjäyksessä.

5

Delfiinikynsissä on myös käytetty superihanaa, isoja ja pieniä glittereitä sisältävä, KBShimmer I Got a Crush on Blue -lakkaa. Siis se on niiiin kaunis lakka! Yksi lemppariglittereitäni.
Aksenttikynsissä on tekstuuriliuku toteutettuna kahdella eri tekstuurilla. Vaaleampi mini-OPI What's a Little Rain Forest on tosi kaunis. Se on yllättävän kirkas tekstuurilakka - just sopivan pirteä. Zoya Sunshine ei sisällä myöskään isoja glittereitä, jonka takia OPI ja Zoya sopivat tällä kertaa erinomaisesti tekstuuriliu'ussa.

2

Näitä kynsiä lakatessa oli kyllä tähdet asennossa. Paitsi... kun olin lopettelemassa tekstuuriliukua, niin tapahtui jotain mitä ei aikaisemmin ole tapahtunut. Kynsilakkapullo (Sunshine) lensi lattialle, ja se oli vielä auki. Oh fuck, kynsilakkaa oli kaikkialla! Kyynärpäässä, kylpytakissa, tuolilla, varsinkin LATTIALLA. huoooohhhh. Olin niin kömpelö.

3

4 kommenttia:

Kommentit ovat aina tervetulleita! Kiitos, että piristät päivääni :)