11. helmikuuta 2015

Kun Aurora kohtasi Carterin

Zoya-kokoelmapostausta tehdessäni huomasin, että en ole esitellyt blogissani kaksi ehdottomasti lempparilakkaani: Zoyan Carter ja Aurora. Ajattelin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja esitellä molemmat lakat samalla kertaa! Ja sopivathan nuo aivan täydellisesti yhteen kun samansävyisiä ovat vaikkakin ihan erilaisia loppupelissä.

a1

Eilen puolkasin maikkarin säätiedotuksessa Pekka Poutan kollega kertoi, että aurinko paistaa vielä pari seuraavaa päivää. Tästä inspiroituneena totesin, että kyllä uskaltaa helmikuussa lakata hololakalla siinä tapauksessa! Enää tässä vaiheessa iltapäivää auringonpaiste ei kovin vahva ollut, joten Auroran holoefekti jäi melko maltilliseksi.

a2

Olen aikaisemminkin kertonut, ja kertaan nyt vielä, että en itse niin välitä hololakoista. Tämä Aurora on kuitenkin niin kaunis, että holoefekti ei haittaa. Olenko outolintu kun en holoista välitä? Tuntuu että kaikki ylistävät hololakkojen upeutta hmm..

a3

Nimettömissä ja keskisormissa on alla liukuvärjäys tehty Ciaté Sugar plum ja Zoya Caitlin lakoilla. Sitten koristeluteipit ja päälle kerros Zoyan aivan upeeta Auroraa. Pikkurilleissä ja etusormissa on Zoya Carter, joka on Pixie Dust. Tässä Carterissa glitterit ovat pienehköjä, joten pinta ei ole turhauttavan röpelöinen eikä jää kiinni vaatteisiin tai mihin tahansa, mihin kosket.

4 kommenttia:

  1. Upeat lakkaukset! Olen ollut mitätön kommentoija viimeisen viikon ajan kun huono olo ei anna istua koneella hetkeä pidempään, mutta näitä ihastelin jo silloin kun nämä postasit kun ovat niin mahdottoman kauniit <3 Pitää kyllä itse ryhdistäytyä hommaamaan muutama Zoya, kun niillä olisi vaikka mitä ihanaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, toivottavasti olosi on jo parempi <3
      Kiitos paljon :3 Zoya PixieDusteja kannattaa hankkia NYT, koska niiden valmistaminen kuulemma lopetetaan! :(

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita! Kiitos, että piristät päivääni :)