Oi että, miten ihana sää ulkona on laskiaissunnuntain kunniaksi! Jos selkäni ei yrittäisi tehdä minulle hidasta kuolemaa, olisin tälläkin hetkellä ulkona pulkkailemassa. Ehdotin miehelle, että lainattaisiin potkukelkka ja hän voisi työntää minua siinä sitten ympäri kyliä - ei suostunut (ihme). Ehdotin, että otettaisiin mukaan evääksi laskiaispullia ja kaakaota, ei suostunut kuitenkaan. Oh well, ollaan sitten sisällä ja nautitaan auringonvalosta ikkunan läpi!
Enpä olisi eilen yöllä kynsiäni lakatessa uskonut, miten kaunis auringonvalo juuri tänään sattuisi olemaan. Kävi kyllä hyvä tuuri, kun käytin lakkailussa hololakkaa ja muuta glitteriä - pääsivät kerrankin oikeuksiinsa kuvissa!
Pitkästä aikaa halusin kokeilla elmukelmuilua. Elmukelmukynsiä voi tehdä kahdella eri tavalla. Itse olen aina tehnyt niin, että lakkaan pohjalakaksi vaaleamman lakan. Sitten kun lakkakerros on kuivunut kunnolla, levitän päälle kerroksen tummempaa lakkaa ja alan heti töpöttelee elmukelmupallerolla.
Nyt kuitenkin ajattelin kokeilla toista tapaa, eli pohjalle lakkakerros haluamaani lakkaa ja sitten paperille muutama tippa muita lakkoja. Sitten elmukelmu dipataan niihin muihin lakkoihin ja aletaan töpöttelee kynsille sattumanvaraisesti.
Mielestäni se tapa, jolla olen aina ennen tehnyt elmukelmuilut (eli tapa 1 tässä tekstissä), on paljon helpompi ja lopputulos siistimpi. Oli jotenkin todella vaikeeta sattumanvaraisesti töpötellä nätisti lakkoja :D
Väriteema lähti liikkeelle oikeastaan tuosta OPI Stay the Night -tekstuurilakasta. Yritin valita mahdollisimman samansävyisiä lakkoja kokoelmastani, joilla toteutin tuon elmukelmuilun. Elmukelmuilussa pohjalakkana toimii China Glaze Señorita Bonita, joka on yksi maailman kauneimmista lakoista *sydänsilmät*. Sattumanvaraisesti töpöttelin Señorita Bonitan päälle Orly Miss Conductia ja Liquid Vinylia. Melko kimalteleva lopputulos, aikas kiva!
Nätit kynnet! <3 Harmi, ettet päässyt työnneltäväksi pulkkamäkeen, mutta hei, onneksi voi pulkkailla muulloinkin kuin laskiaisena! Eli heti mäkeen kun selkä antaa periksi :)
VastaaPoistaKiitos! :3
PoistaNiin onneksi voi, ensiksi pitää vaan hankkia pulkka tai kelkka ja sitten eikunmenoks! ;D mutta oli vaan niiiiiiin kaunis sää, että ois tahtonut päästä ulos just silloin :)