1. kesäkuuta 2014

Koristeluteippailua

Noin, muutto takanapäin ja nyt minulla on uusi koti. Tällä kertaa asun omakotitalossa, jossa on iiiiiiiiso piha! Kuvia meinaan ottaa tuolla ulkona luonnossa aina, joten tulette luultavasti huomaamaan eroja kuvissa.

Olen pitkään kulkenut yksivärisillä lakoilla. Ei ole oikein ollut aikaa tehdä mitään koristeluita. Eilen ensimmäisen työpäivän jälkeen tuli hirvee into tehdä jotain hienoa kynsille. Selasin puhelimeni kuvagalleriaa, koska sinne napsin aina ruutukaappauksia kun näen hienoja kynsiä Instagramissa. Tuli eteen kuva, jonka olin ruutukaapannut kauan sitten, ja päätin niitä sitten apinoida.

r3

Koristeluteippiä en ole hetkeen käyttänyt. Koristeluteippi on kyllä hieman hankala ja aikaavievää puuhaa, mutta mielestäni lopputulos on aina niin hieno, että on kaiken sen ajan arvoista.

r2

Käytettyinä lakkoina on Maybellinen Rose Poudré, sitten teippien yli lakkasin Orlyn Liquid Leatherilla. Kaiken kruunaa hempeä hopea glitterlakka.

r1

Heh, mitäs tykkäätte kun tuossa viimeisessä kuvassa näkyy taloni punainen seinä? Voinko jatkossakin ottaa pullokuvat tuota seinää vasten, vai kaipaatteko jonkun neutraalin taustan? Itse ainakin tykkään tuosta, että seinä näkyy, se tuo vähän persoonallisuutta kuviin :)

14 kommenttia:

  1. Kivat lakkaukset!! Mä oon kans alkanut napsimaan noita ruudunkaappauksia (mm. hienoista kynsistä) sen jälkeen kun opin miten se tehdään Samsung GS3:lla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :3
      Niin, on kyllä kätevää ottaa ruutukaappaus hienoista kynsistä ja sitten on paljon kuvia inspiraatiota tuomaan!

      Poista
  2. Ihanat teippailut! Ja kivasti glitteriä niiden päällä :)

    VastaaPoista
  3. Mä tykkäään tuosta viimisestä kuvasta :) ite haluun kans välillä joatin muutakin kuviin kun pelkät pullot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kiva kuulla, että voin jatkossakin ottaa pullokuvia hieman erikoisemman taustan kanssa :)

      Poista
  4. Tosi kivat kynnet:) ja lakkakuvassa kiva tausta, mua ei ainakaan häiritse:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Noniin, kaksi jo kommentoi että hyvä tausta, eli sillä linjalla pysytään! :)

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita! Kiitos, että piristät päivääni :)