14. joulukuuta 2013

CesarsShopin kauneusbloggaajien iltahäppinki

Epäonninen perjantai osoittautuikin yllättävän onniseksi. Noin parikymmentä kauneusbloggaajaa pääsivät CesarsShopiin paikanpäälle tutustumaan niin toisiinsa kuin tuotteisiin. Tarjolla oli myös paljon kaikkea hyvää syötävää.

Olen aikaisemmin käynyt kolme kertaa paikanpäällä Cesarsshopis. Ja joka kerta minuun iskee sellainen olo että ihan kuin olisin taivaassa haha. Oikeesti, sitä lakkojen ja koristelutarvikkeiden määrää! (sydän)

Saimme myös goodie bagit, ja aloitetaan sillä. Postauksen lopussa tulee fiiliskuvia!

143

Lahjamme oli pakattu näin ihanaan pussiin, siitä oli pakko ottaa kuva!

145

Lisää hienoja pakkauksia... Sisältä paljastui jokaiselle jokin A englandin lakka ja Nailfixin kynsinauhaöljy. Itse sain She walks in beauty, mutta koska jo omistan sen niin vaihdoin sen paikan päällä Fated Princeen.  Kynsinauhaöljyni tuoksuu jasminille!

146

Omistan maailman suorimmat ripset, oikeesti. Ei ne taivu vaikka kuinka käyttäisi ripsentaivutinta tai muita taikatemppuja. Joten en tiedä pystynkö käyttämään irtoripsejä? Jos omat ripset soijottavat suoraan ja sitten tekoripset taipuu hienosti, voi olla aika koomisen näköistä ;D

147

Ja mikä ilahdutti ehkä eniten koko goodie bagissa oli jouluiset koristelut! Olen just miettinyt mistä hankkisin vaivattomasti jotain jouluisia koristeita, mutta nyt on ongelma ratkaistu kun sain kaksi arkillista erilaisia jouluaiheisia kynsitarroja.

148

Pussukassa oli mukana myös esitteitä ja henkilökohtainen alekoodi.

Ja sitten niihin fiilistelykuviin. Annetaan kuvien puhua puolestani! Nämä kuvat on Pitkät Kynnet blogikollegani ottanut, krediitit hänelle hienoista ja hyvälaatuisista kuvista.


c1

c2

c3

Tarjolla oli glögiä, piparkakkuja, suklaata, poppareita ja lemppariani: tuc-keksejä joiden päälle sai itse valita juustolevitteet. Itse otin Brie-juustoa keksien päälle ja söin niitä ihan liikaa haha. Mutta ai että oli hyvää! Terveisin Ruokaa rakastava kynsihullu.

c5

Hyllyjä hyllyjen perään color clubin ja muiden merkkien kynsilakkoja... Ooohh...

c6

Kaikenkaikkiaan ilta oli tosi kiva, aika vierähti niin nopeasti, olispa ollut enemmän aikaa vain keskustella kaikesta kynsihömpästä.

6 kommenttia:

  1. Mulla on tuota jasmiinille tuoksuvaa kynsinauhaöljyä, se on ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mul on entuudestaan jo niin monta kynsinauhaöljyä/rasvaa, että mietin milloin tuun ehtimään käyttään tätä hahaha

      Poista
  2. Nam mitä tarjottavai siellä on ollut! :D Ja varmasti mukava tapahtuma kaiken kaikkiaa! Itsekin olisin ollut mielelläni mukana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan huippukivaa kyllä :) Näitä tullaan kuulemma järjestämään uudestaankin, ehkä silloin ehdit mukaan menoon!

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita! Kiitos, että piristät päivääni :)