18. kesäkuuta 2013

Ensimmäinen Zoyani

Kokeilinpa tänään ensimmäistä kertaa elämässäni Zoya-kynsilakkaa. Olen kuullut kyseisestä lakkamerkistä pelkästään hyvää, enkä ihmettele miksi! Olipas vaivatonta lakkaamista.

Oman Zoya-lakkani, Neelyn, sain kynsibloggaajamiitistä ja lakan lahjoitti Zoya maahantuoja Nailcity.
Toisaalta vähän harmittaa, että menin ihastumaan tähän merkkiin, kun tätä ei meinaa kovin halvalla saada Suomesta...

P6180007

Aluksi katoin kauhistuneena väriä ja muistin, että hetkonen, minullahan taitaa olla dupe tälle lakalle: OPI Thanks a windmillion. En nyt muistanut ottaa vertailukuvaa näistä lakoista, mutta onhan niissä pienenpieni sävyero, joten pidän molemmat haha.

Hyvän koostumuksen tämä lakka ainakin omaa, yhdellä kerroksella peitti täydellisesti eikä edes pahemmin raidottunut. Laitoin kuitenkin toisen kerroksen vielä varmuuden vuoksi, ehkä vanhasta tottumuksesta. Toinen asia mikä tässä lakassa on hyvä on ihana sivellin. Siitä sentään muistin ottaa kuvan!

P6180011

Napakka sivellin, ei sellanen "löysä", niinkuin esimerkiksi Essie Suomisudissa. Aika kapea myös, eli sopii minun superkapeille kynsille. Tämä on toiseksi paras sivellin, johon olen törmännyt. Lempparisiveltimeni löydät Maybelline New York Forever Strong Pro-lakoista.

P6180009

8 kommenttia:

  1. Mäkin tykästyin Zoyaan heti , ei ole turhaan laatua kehuttu .. mulla on myös vain yksi ainukainen .. KK:n kautta ostettu ihanainen ISLA <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistäköhän sitä löytäis lisää kohtuulliseen hintaan, kkn kautta kun ostaa niin onhan niissäkin aika kova hinta vaikka ovatkin käytettyjä :/

      Poista
  2. Zoyan lakat on ihania! Ainoa mistä en hirveästi pidä on niiden kapeampi suti verrattuna OPI:n ja CG:n. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. CG:eel on kans aika kapea sivellin, mut se ei oo jotenki yhtä jämäkkä kuin tuo Zoya, eli tykkään enemmän Zoyasta. Ja OPIlla on superleveä sivellin, oon kyllä aika hyvin oppinut tulee toimeen sillä mutta on se Zoyan kuitenkin viel parempi henkilökohtaiseen käyttööni :P

      Poista
  3. On se vain nätti :) Mun lapiot taas vaati muistaakseni kolme kerrosta, mutta laatu oli kyllä hyvä! Mulla on yhtäkkiä viisi Zoyaa, ennen miittiä oli vain kaksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ohhoh :D Mä vielä toivon että lähitulevaisuudessa tulisi Zoyaa enemmänki ;D

      Poista
  4. Todella kaunis! :) Väri voisi olla muuten aikas hyvä vaihtoehto valkoiselle, olen tosi ihastunut valkoiseen kynsilakkaan mutta jotenkin se tuntuu ehkä vähän 'kovalta' näin kesällä. Tämä on vähän hempeämpi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ihan pelkkä valkoinen lakka kynsillä näyttää aika karulta... Tämä on ehdottomasti vähän hempeämpi vaihtoehto sellaiselle :)

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita! Kiitos, että piristät päivääni :)