18. maaliskuuta 2012

30 päivän haasteen aloitus

Päätin nyt sitten aloittaa tuon jo monessa blogissa liikkunut "30 päivän haasteen".  Ihan vain laiskuuteni ja ideaköyhyyteni takia! Ehkä pääsee helpommin käyntiin kun on annettu väri/aihe valmiiksi :) Minulle jo se lakan värin valikoiminen on niin haasteellista hehe.

Ensimmäisen päivän kohdalla lukee Red. Noh, punaista kehiin! Tosin, en osaa käyttää ihan sellasta punaisenpunaista lakkaa muulloin kuin jouluna, joten otin vähän toisensävyisen punaisen: hummeripunaisen. Tämän lakan ostin välipäivien alessa ja olen kerran kokeillut sitä, koska se on liian kesäinen mielestäni talvella käytettäväksi. Nyt kun ollaan kesää kohti menossa hirmu vauhtia, sopii se kynsille.
Muistinkin ostaneeni feikki-konadlaatan Ihanatkynnestä ja muistelin että kyseisessä laatassa oli joku rapu/hummeri-kuvio. Tiedän, että ravut/hummerit ovat punaisenvärisiä, mutta koska pohja oli punainen niin päätin leimata valkoisella lakalla.

Lopputulos näyttääpi tältä


Ja käytetyt tuotteet alla olevassa kuvassa. Kokeilin ensimmäistä kertaa Rimmelin aluslakkaa, vaikutti ihan hyvältä ensimmäisen testailun jälkeen ,saa nähdä mitä kynnet tykkää vähän ajan kuluttua. Hummeripunainen lakka on OPI I eat mainely lobster. Pikkurilleissä, keskareissa ja etusormissa on vaaleanpunaisia helmenpuolikkaita, jotka on saatu Sannalta .

Huomenna uudet kujeet! Nyt kun ne pahimmat yo-kokeet on ohi niin ehdin keskittyä kynsiinkin :)

2 kommenttia:

  1. Ihana tuo O.P.I! o__O Pakkosaadakesäksi-lakka! :D

    VastaaPoista
  2. mielestäni tuo on täydellisin kesälakka mitä löytyy! siinä on jännästi myös shimmeriä joka kimaltelee kivasti auringonvalossa :) ja rusketuksen kanssa - nam!

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita! Kiitos, että piristät päivääni :)