13. syyskuuta 2016

Upea alice

Oi Alice. Sinä kaunotar.

alice 3

Harvemmin kynsilläni nähdään sinistä, mutta tämä näyttää harvinaisen imartelevalta kynsilläni.

alice 1

Ensivaikutelma alicesta oli kuitenkin se, että on melko syksyinen/talvinen, enkä oikein mieltänyt sitä kesälakaksi. Nyt kun katson sitä päivettynyttä ihoani vasten voin todeta, että kyllä se selkeästi kesälakka on. Pullossa se jotenkin näytti niin kylmältä - näköjään se pääsi oikeuksiinsa vasta kynsillä.
Laadultaan alice on, niinkuin päätellä voi, erinomainen. Peitti 2 kerroksella, nou problemos.

alice 2

Pohdin hetken koristeluja. Halusin, että lakka on pääosassa: ei överikoristeluja. Hempeät siirtokuvat sopivat hyvin alicen kanssa. OPIn Kiss me at Midnight ei ollut nappivalinta alicen kaveriksi. Vasta lakattuani kaikki kynnet tajusin, että minullahan olisi ollut Brazil Beach Sandies-kokoelmasta What's a Little Rain Forest? tekstuurilakka, joka on sävyltään lähempänä alicea. Höh.
Ja joooo, älkää ihmetelkö mikä nimettömän siirtokuvaa vaivaa! Siis ärsyttävintä näissä siirtokuvissa on se, kun ne uppoo vesiastian pohjalle kun yrität napata ne pinseteillä. Sitten kalastelet niitä pohjasta ja kiroat. Mutta et jaksa hakea saksia ja leikata uusia paloja. Tai en tiedä teistä muista, mutta minulle käy aina näin :D

11 kommenttia:

  1. No voi että miten nätit! ♥♥ Ja siirtokuvan ongelmiin en olisi edes kiinnittänyt huomiota jos et olisi sanonut :D

    VastaaPoista
  2. Aluce on kaunis lakka ja kiva kokonaisuus :)

    VastaaPoista
  3. Alice on kyllä mieletön, varmaan pakko ostaa se itselle, vaikka en yleensä ole sinisten lakkojen ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en kovin montaa sinistä lakkaa omista, mutta tämä vei sydämeni suorastaan!

      Poista
  4. Alice on valloittava lakka, kauniit kynnet! :3

    VastaaPoista
  5. svar: ja du skall absolut prova dem! Jag tycker inte heller om att bli besviken! ;) Jag har ju inte rfarenhet av orly eller seche vitae eller dyrare märken men jag tycker dessa funkar bra! :) Hände dock nåt skumt under natten då jag använde dem på Dermosils glitterlack det skrumpa ihop sig ? Såg helt bra ut när jag lade mig men på morgon var tipparna framme o lacket hade "kasa" sig på mitten av nageln :( Men det hände bara med dermosils glitterlack.

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita! Kiitos, että piristät päivääni :)