11. kesäkuuta 2016

Yksiväristä, mutta kivaa!

Kuka muistaa vielä tämän kynsilakan?

dermosil disco

Siis montakohan vuotta vanha tämä kynsilakka on... Sanoisin, että ainakin yli 5 vuotta, lähemmäs 10 vuotta, mutta ei ihan 10vuotta? :D No kuitenkin. Tämä oli ainakin minulle silloin aikanaan ensimmäinen hololakka. En edes tiennyt silloin, että tätä kutsuttaisiin hololakaksi. Taisin käyttää nimitystä glitterlakka, apua :''D

DD1

Vaikka tämä Disco-kynsilakka onkin jo seniori, niin koostumuksen kunnossa ei  ollut havaittavissa muutoksia huonompaan suuntaan! Lakka ei ole ollenkaan muuttunut koostumukseltaan paksummaksi. Pullo on jo siis puoliväliin asti käytetty. Levittyi yhtä hyvin kuin silloin vuooooosia sitten kun ensimmäisen kerran tällä lakkasin. Aika uskomattoman hyvä laatu toisin sanoen!

DD2

Lakka peittää kynsirajan jo yhdellä kerroksella. Yhdellä kerroksella ei tosin saa yhtä tummaa lopputulosta, koska sävy jää kynnelle enemmänkin vaaleanpunaiseksi kuin lilahtavaksi. Eli kaksi kerrosta tuo sopivasti syvyyttä ja tummuuttta. Holoefekti on just tällainen mistä tykkään. Tämän lakan päälle en ikinä keksi oikein koristeluja, kun ei tahdo peittää hienoa väriä.

Onko teilläkin jotain vanhoja kynsilakkoja, jotka ovat vielä hyvässä kunnossa?

9 kommenttia:

  1. Noilla vanhoilla OPIn DS-lakoillahan alkaa olla jo ihan hyvin ikää... :D Hyvin toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän niillä onkin! Olin ihan unohtanut ne :)

      Poista
  2. Mulla on jotain Lumenen lakkoja, jotka on ihan lapsuudesta, eli varmasti yli 10v ikää jo niillä. :) Pullotkin muuttuneet sen jälkeen monesti. Mutta hyvin pelaavat vielä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyl jännä miten hyvin kestävät ja kaikki vaan valittaa että mitä teet noin monella kun ne ehtii mennä pilalle. Nyt voi vastata että ei ne mee pilalle ;)

      Poista
  3. ojnej, hur har jag kunnat missa detta söta lack! Hmm.. kanske för att jag för mer än 5 år sedan inte visste att Dermosil existerade!

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita! Kiitos, että piristät päivääni :)