12. joulukuuta 2011

Cesarsshopin tilaus

Tänään esittelyvuorossa on Cesarsshopin tilaus!
Ihan alkajaisiksi kuva tällaisesta hölmöstä yksilöstä, jota kovasti kiinnosti mun paketti.


Ja tässä kuvassa paketti kokonaisuudessaan.


Tilannekuva.

Ja minulle jo ennestään tuttu Cesarsin oma pikakuivattava. Oli pakko ostaa uusi puteli kun toinen vetelee viimeisiään enkä enää pärjää ilman pikakuivattajaa :D Miten ihmeessä pystyin ennen kuivattaa lakkaukset??? :D


Viimeksi kun leikin Konadeilla niin konadointi onnistui huomattavasti paremmin kuin koskaan ennen. Uskallan väittää että syy olisi siinä, että käytin Konadin omaa stamping lakkaa (mustaa). Musta olikin ainut väri jonka omistin, joten piti pari muuta perusväriä tilata.

Sininen.


Keltainen.


White Pearl (tämä oli paljon halvempi kuin pelkkä White, en tiedä mitä eroa näissä tosin on :D)


Mitä ihmettä teen kahdella vihreällä stamping lakalla? Osoittautui että cesarsshopin pakkaaja oli mokannu: olin tilannut YHDEN vihreän ja YHDEN punaisen, mutta sainkin punaisen sijasta kaksi vihreätä. Virhettä pahoiteltiin sähköpostin kautta ja punainen lähetettiin tänään matkaan minun luokseni. Katsotaan mitä keksin tälle toiselle vihreälle lakalle... ;)


Kaupanpäällisiksi sain Color Clubin tarra-arkin ja Konadin strassisetin, jossa erilaisia strasseja. Mukana tuli myös tuollainen lakka jolla laittaa strassit kiinni; yhdessä päässä on sellanen pieni "piikki" ja toinen sitten normi sivellin.


Ja lopuksi vielä kaksi kuvaa anoppini söpöistä kisuleista (jotka ovat ihan liian villejä... :D )

Piki


Noksu


4 kommenttia:

  1. oi vitsi kun kivat ostokset! :D Tuo white pearl on nimenomaan helmiäislakka eli vähän hailakampi kun tavallinen white, joka on creme (: Helmiäinen on tietysti kauniimman näköinen mutta perusvalkoinen näkyy taas paremmin.

    VastaaPoista
  2. On joo :) Huomasin konadoitessani, että on vähän hailakampi... mutta ei se haittaa, hieno lopputulos tuli kuitenkin :)

    VastaaPoista
  3. Kivan näköiset ostokset! Ja aika söpö kissa :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos bambi :) Onhan nuo katit aika veikeitä :D

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita! Kiitos, että piristät päivääni :)