2. syyskuuta 2016

Ensikosketus L'Occitaneen

L'Occitane on varmasti monelle tuttu merkki entuudestaan. Nimenä ja kuvien perusteella se oli minullekin tuttu tuote, mutta mitään merkin tuotetta en ole itse asiassa edes kokeillut. Luin Kauppakeskus Jumbon mainoslehtisestä, että sinne on avattu uusi L'Occitane-liike! Noh, kävin tänään Jumbossa shoppailemassa ja tsekkaamassa uuden liikkeen. Liikkeessä sain erittäin asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua. Suosittelen! Jumbossa on muuten sunnuntaihin asti Pyöreät Päivät, eli monessa liikkeessä on alennuksia - myös L'Occitanen liikkeessä. Uudet kanta-asiakkaat saavat -20% ostoksesta! Arvatkaapa vaan, liityinkö kanta-asiakkaaksi ;)

lokkitane 1

Olin vaille uutta meikinpoistoainetta. Ajattelin, että voisi kokeilla jotain hieman kalliimpaa ainetta vaihteeksi. No nyt tuli mahtava tilaisuus siihen, kun L'Occitanen tuotteesta sai -20% niin ei loppujen lopuksi jäänyt paljoo hintaa tuolle Puhdistusöljylle!

lokkitane 2

Liikkeessä ei sattunut olemaan muita asiakkaita asioidessani siellä, joten ehdimme hyvin pohtia muita sopivia tuotteita minulle. Sain paljon testereitä, jotta voin rauhassa tutustua muihinkin tuotteisiin ja vaikka nettikaupasta tilata niitä.

lokkitane 3

Myyjän mielestä varsinkin tuo punainen Pivoine Sublime-linja olisi minun sekaiholleni hyvä. Bestseller tuotteita ovat muun muassa Amande-linjan sekä Shea-linjan tuotteet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita! Kiitos, että piristät päivääni :)