12. heinäkuuta 2013

LivBox Heinäkuu

Heinäkuun livboxia jouduin odottelemaan kaksi päivää kauemmin kuin suurin osa, ja se tuntui erittäin, erittäin ikävältä. Olisi pari valittua sanaa postinjakajalle, ihan siitä syystä myös, että boxini ei ollut niin priimakunnossa.

Kuitenkin, sisältö miellytti minua erittäin paljon. Tällä kertaa pääpaino oli hiuksissa, mutta joukkoon oli kuitenkin eksynyt yksi huulituote (why?). 

P7120071

Aloitetaan vaikkapa sillä epämääräisellä huulituotteella. Tämä tuli kuitenkin juuri tarpeeseen, kun huomasin että huulirasvani on loppumaisillaan. Eli laatikon mukana tuli Carmexin huulirasva ja tätä ehdinkin jo kokeilla. Oli aika jännän tuntuinen, nimittäin se kihelmöi huulilla!

P7120073

Sitten hiustuotteisiin. Seuraavan tuotteen ehdin jo lahjoittaa rakkaalle Armaanilleni, koska en koe että tarvitsen kyseistä tuotetta. Tuote on siis Bonacuren hairtherapy hiusnaamio erittäin vaurioituneille hiuksille.

  P7120074

Hiuksia pitää muistaa suojata lämmöltä ja boxin mukana tuli Sunsilkin lämpösuojasuihke. Näitä tarvitsee aina eikä niitä voi olla liikaa! Olen myös kuullut kyseisestä tuotteesta paljon positiivista palautetta, joten tätä tuotetta testaan pikimmiten.

P7120075

Toinen tuote jota kuluu joka toinen päivä on kuivashampoo. Pesen hiukseni joka toinen päivä ja ne rasvoittuvat aika nopeasti, joten sinä päivänä kun en niitä pese on pakko käyttää kuivashampoota. Lempparikuivashampooni on Lushin No Drough, mutta onhan se kiva välillä kokeilla jotain uuttakin. Tällä kertaa boxista paljastui Herbinan tuuheuttava kuivashampoo.


P7120076

Aika kiva yllätys oli kuitenkin, että laatikko sisälsi muutakin kuin aineita, eli myös muita hiustarpeita. Ja myös lehtisen, jossa on vinkkejä miten näitä juttuja voi käyttää. Laatikko sisälsi hiusdonitsin ja hienoja pinnejä (vai mitä noi ovatkaan, en osaa oikeata termiä).

P7120077


P7120078

Kaikenkaikkiaan boxi oli erittäin laadukas ja ehdottomasti hintansa arvoinen. Ei ollut yhtäkään pientä näytepakkausta, ainoastaan reilunkokoisia tuotteita. Innolla taas odotan seuraavan kuukauden boxia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita! Kiitos, että piristät päivääni :)